Tässä postauksessa ajattelin esitellä muutamia saamiani lahjoja.
Nähtyäni tämän kulmikkaan lasirasian Indiskassa, päätin että se pääsisi lahjapaperin sisään odottamaan joulua. Olin jo jonkin aikaa etsiskellyt jotain tämän kaltaista lasista rasiaa, mutta mistään ei meinannut löytyä sopivaa. Oikeastaan ei ollut sen suuremmin tarkoituskaan käydä Indiskassa, joten oli silkkaa sattumaa että koko rasia osui silmään. Onneksi osui, sillä sille löytyi mitä sopivin paikka vasta uudistetussa sisustuksessani.
Varmasti eniten odottamani lahja oli Kultasarvessa tilaustyönä teetetty kultainen sormus. Tuota siroa ja pientä kapistusta odotellessa jännitys ja odotukset ehtivät kasvaa todella suuriksi. Niinpä jouluaattona parin viikon odotus palkittiin, ja sain sovittaa kaunista sormustani. Sopi täydellisesti!
Olin jo melko kauan suunnitellut ja haaveillut aidosta, kultaisesta sormuksesta, joten millonkas muulloin kun jouluksi se kannatti hankkia? :)
Ystäviltäni tuli tänäkin vuonna ihania lahjoja, ja erityisesti tykästyin kauniiseen kullanväriseen omenakulhoon, jonka sisällä on kynttilä. Kynttilä tuoksuu aivan ihanalta, ja omena sopii todella hyvin huoneeseeni!
Muutama kuukausi sitten saatuani iPhone 6, alkoi samalla armoton kännykkäkuorien etsintä. Luovuin saman tien ajatuksesta, että kuoret saattaisivat löytyä suoraan kaupasta, joten aloin käydä läpi nettikauppoja. Vastaan tuli erittäin halvalla mm. kännykkäkuoria myyvä sivusto, jolta päädyimme tilaamaan muutamia kuoria. Nämä valkokuviolliset kuoret pistettiin suoraan lahjapakettiin, ja niinpä sain ne käyttööni aaton jälkeen.
Toiselta ystävältä saadusta paketista paljastui kaunis, pieni tuikkukippo. Sen kuparinen pinta on erittäin kaunis, ja sekin sopii huoneeseeni moitteettomasti :) Edellisessä postauksessa näkyy myös ystävältä saatu tuikkukippo.
Lahjojahan tuli aina teepaketeista korvakoruihin asti, joten esittelin niistä vain pienen osan. Kiitos paljon kaikille ihanille, jotka antoivat joululahjan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti